Näin viime yönä unta pojasta. Se uni oli niin täydellinen, kuin uni voi kuolleesta vauvasta olla. Ihmiset ihastelivat poikaa vaikka hän oli kuollut. Kehuivat kuinka suloinen hän on ja halusivat ottaa syliin. Kukaan ei arastelut kuollutta vauvaa. Kaikille se oli yhtä luonnollista, kuin poika olisisi syntynyt elossa. Mikä ihana uni.
En ole pojasta paljon unia nähnyt. Viettäisin mielelläni kaikki yöt uneksien pojasta. Onkohan suru nyt mennyt taas yhden askeleen eteenpäin, kun pystyn uneksimaan pojasta näinkin huolettoman unen. Ennen kaikki unet joita olen poikaan liittyen nähnyt on ollut jollain tapaa ahdistavia. Joko olen ollut sivusta seuraajan roolissa, jolloin en ole itse päässyt pojan lähelle. Tai olen ollut raskaana ja muistanut puolessa välissä unta, että en olekaan raskaana vaan vauvahan kuoli ja olen sen jo synnyttänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! En julkaise asiattomia kommentteja.