Viime vuoden tapahtumat ovat pyörineet mielessäni paljon lähiaikoina. Olen elänyt uudelleen pojan syntymän, hautajaiset ja sitä aikaa kun suru vei koviten mukanaan. Olen pitkästä aikaa ollut todella surullinen. Välillä tunnen kamalaa vääryyttä siitä, mikä oli pojan kohtalo. Ja siitä miksi juuri meidän täysin terve vauva kuoli. Olen jopa nähnyt unta, jossa synnytän taas kuolleen lapsen. Onneksi havahduin kesken unen siihen, että se on vain unta. Aivan hirveää.
Helpottaakohan nämä tunteet koskaan? Näitä tulee ja menee. Tässä välissä on ollut todella hyvä kausi. Nyt taas tuntuu, että seinät kaatuu päälle. Pitäisi mennä psykologille juttelemaan, mutta en saa varattua aikaa. Miten se ajan varaaminen onkaan näin vakeaa?
Onnea kovasti pähkinän syntymän johdosta! Ihanaa, että saitte hänet onnellisesti syliin asti :)
VastaaPoistaOn niin karua, että menetyksen jälkeen aallonpohja saattaa tulla vastaan ihan yllättäen, juuri kun luuli että kaikki on paranemaan päin. Toivottavasti sait itsellesi ajan varattua, että pääset juttelemaan?
Kiitos paljon onnitteluista!
PoistaSain kuin sainkin lopulta ajan varattua. Ihanan ystäväni kannustamana tuon sain tehtyä. On se jotenkin niin kamalaa miten miten tuo aalto edelleenkin seuraa mukana. Juuri, kun ajattelin että se olisi jo jättänyt rauhaan. Ei se suru ikinä katoa. Parempien päivien jaksot vaan ovat pidempiä.