Menettämisestä

Pelko esikoisen menettämisestä on noussut ihan toiselle asteelle. Pelkään aina, kun hän ei ole mun seurassa, että hänelle tapahtuu jotain. En luota edes mieheeni esikoisen hoidossa. Varsinkin, jos he lähtevät ulos yhdessä. Olen varma, että esikoinen jää auton alle tai jotain muuta kamalaa tapahtuu. Tämä on ihan kamalaa. Jos saan tietää, että esikoinen lähtee jonkun muun kuin mun kanssa johonkin niin murehdin sitä paljon etukäteen. Käyn kaikki vaaratekijät läpi mitä sillä matkalla voi tapahtua. Onko musta tulossa hysteerinen äiti? Osaanko enää ikinä luottaa muihin?

Muuten luotto elämään on palannut. Uskon myös siihen, että kaikki asiat järjestyy. Ihminen selviää vaikka mistä. En usko, että tulen elämäni aikana kokemaan mitään tästä kamalampaa. Sellaista asiaa ei ole, mikä olisi oman lapsen kuolemaa kamalampi. En usko, että kukaan kuka ei ole lastansa haudannut ymmärtää meitä lapsensa menettäneitä. Nämä kaikki tunteet on sellaisia mitä ei voi selittää ymmärrettävästi, kuin saman kokeneelle.

Suru on kunniavieras

Tässä Jenni Vartiaisen biisissä on hyvin kerrottu, kuinka suru kannattaa kohdata ja kuinka se käyttäytyy. Hyvin pystyn samaistumaan näihin sanoihin:

surua kyynelin kastella täytyy
jotta se puhkeais kukkaan
helli ja hoivaa varoen vaali
ettei se menisi hukkaan

pois älä oveltas käännytä koskaan
suru jos koputtaa milloin
pyydä se sisälle syötä ja juota
tarjoa yösija silloin

sitten kun kukkanen kesän on nähnyt
hajoaa se maahan multaan
näät sen silti kukkana aina
muistot on kalleinta kultaa
eikä sun vieraasi asumaan jäänyt
lähti se muualle matkaan
vielä se tulee mennäkseen jälleen
lähemmäs kuin aavistatkaan

se mitä kunniavieraasi kertoo
kätke se sydämees tarkoin
ei niitä oppeja kirjoista löydä
ei ostaa voi miljoonin markoin

itkuja varten on ihmisen silmät
vierikää kyyneleet
tuleehan tuolta se toinen päivä
kun on kepeät askeleet

sitten kun kukkanen kesän on nähnyt
hajoaa se maahan multaan
näät sen silti kukkana aina
muistot on kalleinta kultaa
eikä sun vieraasi asumaan jäänyt
lähti se muualle matkaan
vielä se tulee mennäkseen jälleen
lähemmäs kuin aavistatkaan