Välimatka kaikkeen

Psykologi puhui jo syksyllä siitä, että kannattaisi lähteä käymään jossain matkalla. Ihan vaan sen takia, että maiseman vaihdos voisi tehdä hyvää. Meillä ei kuitenkaan ole ollut varaa käydä missään, edes Suomen sisällä. Nyt kuitenkin viikonloppuna oltiin reissussa. Tuo matka tuli niin tarpeeseen vaikka en edes matkalle lähdettyäni sitä tiennyt. Toisessa kaupungissa sain olla hetken ilman murheita. Ei ollut samoja katuja ja rakennuksia muistuttamassa poikamme kuolemasta. Sain viikonlopun ajan hengähtää tästä surusta. En ajatellut tuon matkan aikana kertaakaan kuolemaa. Olen muuten ollut lähiviikkoina kovinkin alakuloinen. Selvästi ensikuussa lähestyvä vuosipäivä on alkanut vaikuttamaan mielialaani. Tuolla matkalla en ajatellut mitään pojan kuolemaan liittyvää.

Paluu takaisin omaan kotikaupunkiin olikin sitten aivan kamalaa. Heti, kun tutut kadut näkyivät alkoi itkettämään. Tuli kamala ahdistus. En olisi halunnut palata tänne. Olisin halunnut vain jatkaa tuota lomaa. Mutta tänne oli palattava. Haluaisin muuttaa tästä kaupungista pois. Jättää kaiken surusta muistuttavan tänne ja aloittaa alusta muualla. Mutta en voi tehdä niin. En halua jättää pojan hautaa tänne yksin. Ilman meitä. Ei voida ikinä muuttaa täältä pois, kun emme saa yhtä lasta mukaamme.

Tämän kaiken sekavan tekstin tarkoitus on kuitenkin se, että suosittelen lämpimästi kaikille saman kokeneille pientä irtiottoa niistä tutuista kuvioista. Vaikka palaaminen onkin ihan hirveää niin se, että saa hetken olla pois sieltä missä kaikki muistuttaa kuolleesta vauvasta tekee varmasti jokaiselle hyvää.

Vuosipäivä lähenee

Ensimmäinen vuosi on kohta takana. Vuosipäivän läheneminen alkaa jo tuntua. Tulen viikko viikolta surullisemmaksi. Itkukaan ei ole pysynyt poissa. Ikävä poikaa kohtaan on todella kova. Miksi hän ei voi olla täällä meidän kanssa? Miksi meille annettiin tällainen suru kannettavaksi? Kysymyksiä on noussut taas esille. Samat kysymykset pyörivät päässä ja niihin vastauksia ei ole tiedossa. Ei ikinä saada tietää miksi meille kävi näin. Ja toisaalta, helpottaisiko se edes omaa oloa, jos vastaus saataisiin? Se ei kuitenkaan muuttaisi tapahtunutta.