Psykologi puhui jo syksyllä siitä, että kannattaisi lähteä käymään jossain matkalla. Ihan vaan sen takia, että maiseman vaihdos voisi tehdä hyvää. Meillä ei kuitenkaan ole ollut varaa käydä missään, edes Suomen sisällä. Nyt kuitenkin viikonloppuna oltiin reissussa. Tuo matka tuli niin tarpeeseen vaikka en edes matkalle lähdettyäni sitä tiennyt. Toisessa kaupungissa sain olla hetken ilman murheita. Ei ollut samoja katuja ja rakennuksia muistuttamassa poikamme kuolemasta. Sain viikonlopun ajan hengähtää tästä surusta. En ajatellut tuon matkan aikana kertaakaan kuolemaa. Olen muuten ollut lähiviikkoina kovinkin alakuloinen. Selvästi ensikuussa lähestyvä vuosipäivä on alkanut vaikuttamaan mielialaani. Tuolla matkalla en ajatellut mitään pojan kuolemaan liittyvää.
Paluu takaisin omaan kotikaupunkiin olikin sitten aivan kamalaa. Heti, kun tutut kadut näkyivät alkoi itkettämään. Tuli kamala ahdistus. En olisi halunnut palata tänne. Olisin halunnut vain jatkaa tuota lomaa. Mutta tänne oli palattava. Haluaisin muuttaa tästä kaupungista pois. Jättää kaiken surusta muistuttavan tänne ja aloittaa alusta muualla. Mutta en voi tehdä niin. En halua jättää pojan hautaa tänne yksin. Ilman meitä. Ei voida ikinä muuttaa täältä pois, kun emme saa yhtä lasta mukaamme.
Tämän kaiken sekavan tekstin tarkoitus on kuitenkin se, että suosittelen lämpimästi kaikille saman kokeneille pientä irtiottoa niistä tutuista kuvioista. Vaikka palaaminen onkin ihan hirveää niin se, että saa hetken olla pois sieltä missä kaikki muistuttaa kuolleesta vauvasta tekee varmasti jokaiselle hyvää.
Ihanaa, että tuollainen retki oli nyt mahdollinen. Niinhän se monesti on, että pienestä huojennuksesta saa sitten myös maksaa, mutta uskon itsekin, että viivan alle jää jotakin positiivista.
VastaaPoistaKaikkea hyvää ja lämpimiä ajatuksia vuosipäivää kohti mentäessä <3
Niin totta, että irtiotot tutuista kuvioista ovat välillä tarpeen. Me vietimme syksyllä heti pian kuoleman jälkeen paljon aikaa omien vanhempiemme luona poissa kotikaupungistamme. Tuntui, ettei kertakaikkiaan pystynyt menemään mihinkään tuttuihin oman arjen paikkoihin.
VastaaPoistaNyt olin myös kuluneena viikonloppuna yksin pienellä reissulla tapaamassa ystäviäni toisessa kaupungissa, ja se teki kyllä hyvää.
Pieni irtiotto samoista ympyröistä tekee kyllä hyvää. Huomasimme sen itsekin kun pääsimme edes yhdeksi yöksi uusiin maisemiin ja paikkaan, jossa emme olleet muiden silmissä surevia vanhempia vaan kuin kuka tahansa pariskunta.
VastaaPoistaKoen, että tähän oli nyt luontevaa kirjoittaa edes pieni pala omasta elämästä, jollekin joka on kokenut saman.. Huomenna tulee tasan kuukausi siitä, kun menetimme esikoistyttäremme. Ensimmäinen vaikea "etappi" tässä surussa, jota tulee läpikäytyä vielä pitkään. En kestä edes ajatella vielä hetkeä kun laskettu aika tulee ja menee, mutta vauvaa ei kotiin saatukaan.
Toivon voimia ja kaikkea hyvää tuleviin päiviin sinulle.
Olen pahoillani, että teillekin on tämä valtava suru annetu kannettavaksi!
PoistaPaljon voimia myös sinulle tuleviin päiviin. <3