Vuosipäivä lähenee

Ensimmäinen vuosi on kohta takana. Vuosipäivän läheneminen alkaa jo tuntua. Tulen viikko viikolta surullisemmaksi. Itkukaan ei ole pysynyt poissa. Ikävä poikaa kohtaan on todella kova. Miksi hän ei voi olla täällä meidän kanssa? Miksi meille annettiin tällainen suru kannettavaksi? Kysymyksiä on noussut taas esille. Samat kysymykset pyörivät päässä ja niihin vastauksia ei ole tiedossa. Ei ikinä saada tietää miksi meille kävi näin. Ja toisaalta, helpottaisiko se edes omaa oloa, jos vastaus saataisiin? Se ei kuitenkaan muuttaisi tapahtunutta.