Tänään on ensimmäinen äitenpäivä kahden lapsen äitinä. Olo on todella surullinen. Ensimmäisenä aamulla oli poika mielessä pitkästä aikaa. Tämä päivä tuntuu turhalta. En haluaisi juhlia tätä millään tavalla ja onneksi meillä ei sitä niin kovin juhlitakaan. Nyt ymmärrän miehen tunteet viime isänpäivänä. Uskon, että hänellä on ollut samanlainen olo. Tänään, kun sain aamupalan sänkyyn miehen ja esikoisen toimittamana niin tuli taas se tunne, että yksi puuttuu. AINA yksi puuttuu! Perheeni ei ikinä tule olemaan kokonainen.
Pitkästä aikaa on niiiiin paha olo, että en pysty pidättelemään kyyneliä. Ne vaan tulevat eikä niitä estä mikään. Tämä, minkä kuuluisi olla ilon ja juhlan päivä tuntuu aivan hirveältä. Pystynköhän enää ikinä juhlimaan äitienpäivää oikeasti onnellisena?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! En julkaise asiattomia kommentteja.