Millainen on ensimmäinen vuosi kohtukuoleman jälkeen?

maanantai 8. syyskuuta 2014

Uusi raskaus

Vaikka tämä blogi on omistettu pojalle, haluan silti tämän yhden kirjoituksen omistaa uudelle raskaudelle ja pojan pikkusisarukselle. Varmasti monia samassa tilanteessa olevia kiinnostaa millainen uusi raskaus on kohtukuoleman jälkeen. Tässä siis minun kokemukseni.

Raskaustestin näytettyä positiivista tunnelmat olivat todella hämmentyneet. Ei oikein tiennyt pitäisikö olla iloinen vai kauhistuhut. Sitä olimme toivoneet enemmän, kuin mitään muuta, mutta raskauden todellinen alkaminen oli silti melkoinen shokki. Tästä se kaikki taas alkaisia. Aivan alusta ja tiedostaen sen, että tälläkään kertaa ei ehkä saataisi vauvaa kotiin asti.

Ensimmäinen puolisko raskautta meni koko asian kieltäen. En ollut omasta mielestäni raskaana ollenkaan. Vaikka liikkeitäkin rupesin tuntemaan, niin kielsin nekin. En muka tuntenut mitään vaikka oikeasti tunsin. En panikoinut raskaudesta, koska enhän ollut omasta mielestäni raskaana. Pystyin vain pieniä hetkiä olemaan onnellinen sisälläni kasvavasta uudesta elämästä. Pelkäsin, jos rupean liikaa iloitsemaan jotain menee tälläkin kertaa pieleen eikä taaskaan saada vauvaa kotiin asti.

Kaikki muuttui rakenneultran jälkeen. Tuolla ultrassa tunsin todella voimakkaan rakastumisen tunteen vauvaa kohtaan. Tuo tunne toi mukanaan myös ensimmäisen kunnollisen mielen romahtamisen. Pelot pääsivät ensimmäistä kertaa toden teolla valloilleen. Odotin rv 22+0 täyttymistä, kuin kuuta nousevaa. Tuolloin saisin ainakin pitää sen 4kk äitiyslomaa vaikka vauva ei kotiin asti tälläkään kertaa tulisi. Tuo rv 22+0 oli tässä raskaudessa todella suuri merkitys. Laskin melkein tunteja tuohon päivää, että sen yli päästään.

Rv 28 alkoi äitipolilla seuranta. Kävin siellä ensin 4 viikon välein ja sen jälkeen käyntejä tihennettiin 2 viikon välein. Tuo 2 viikkoa oli juuri sopiva väli. Sai mielen pidettyä jotenkin kasassa. Aina väliviikoilla kävin neuvolassa. Eli vauvaa seurattiin viikottain.

Toinen suuri päivä oli pojan kuolinpäivä. Se sattui niin, että olin tässä raskaudessa hiukan jäljessä, mutta kuitenkin hyvin lähellä pojan kuolinviikkoja. Pelkäsin tuona päivänä kuollakseni, että tämä uusi vauva kuolee kanssa samana päivänä. Seurailin vauvan liikkeitä vielä tarkemmin (jos se voi olla edes mahdollista). En edellisenä yönä nukkunut juuri ollenkaan, kun koko ajan piti tarkistaa, että vauva on varmasti hengissä edelleen.

Rv 30 jälkeen liikkeiden kyttääminen sai muutenkin aivan toiset mittasuhteet. En nukkunut enää kunnolla öisin, kun piti tunnustella, että vauva varmasti liikkuu. Aluksi riitti yksi potku ja olin tyytyväinen. Myöhemmin se ei riittänyt ja valvoin monta tuntia yössä vahtien vauvan liikkeitä.

Kyselin heti raskauden alusta asti lääkäriltä mahdollisesta synnytyksen käynnistyksestä. Onneksi käynnistyksen suhteen oltiin hyvin myötämielisiä. Halusin, että raskautta ei laskettaisi yliajalle vaan synnytys käynnistettäisiin viimistään laskettuna päivänä. (Pelkäsin yliaikaisuutta aivan kamalasti.) Onneksi näin mulle luvattiin ja näin myös tehtiin. Yliajallehan tämä raskaus olisi muuten mennyt (ja menikin yhden päivän).

Eli koko raskausaika oli täynnä pelkoa ja stressiä vauvan menettämisestä. Koko ajan sen tiedosti, että tämä kaikki voi loppua silmän räpäyksessä. Onneksi niin ei käynyt vaan meidän pojasta tuli isoveli ja tämä pikku sisarus saatiin kotiin asti. Olen niin onnellinen tästä uudesta pienestä nyytistä, että voisin tukehtua tähän onneen jos se vain olisi mahdollista. Edelleenkin pelkään vauvan menetystä, mutta yritän kovasti nauttia tästä vauva-ajasta. Onhan tämä niin nopeasti ohi.

6 kommenttia:

  1. Lämpimät onnittelut pikkusisaruksen maailmaan tulosta ja henkisesti vaikeasta raskaudesta selviämisestä! <3 Turvaa ja varjelusta vauva-aikaan ja muutenkin!

    VastaaPoista
  2. Tutulta kuulostaa... Itse olen nyt 27. viikolla menossa ja tuntuu, että pelot ovat viime aikoina pahentuneet ja varmasti loppua kohti vaan stressi kasvaa... Itse toivoisin saavani käynnistyksen jo rv 38, mutta nähtäväksi jää, mitä sitten lähempänä päätetään.

    Onnea nyytistä! Ihanaa, että turvallisesti saitte hänet syliinne pitkän ja rankan raskauden jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Toivottavasti suostuvat käynnistämään jo tuolloin rv 38. Onhan vauva silloin jo täysiaikainen. Paljon onnea odotukseen! <3

      Poista
  3. Onnea pienestä pikkusisaruksesta <3 Raskaus aika todella on vaikea vauvan kuoleman jälkeen. Nyt pitää nuuhkuttaa vauvan tuoksua sen kaiken pelon edestä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Vauvaa on tullut paaaaljon nuuhkuteltua. On hän vaan niin ihana. Harmi vaan, ettei se pelko loppunut vauvan syntymään. Pelko vauvan menettämisestä on joka päivä läsnä. Kumpa tämä joskus hellittäisi.

      Poista

Kiitos kommentistasi! En julkaise asiattomia kommentteja.