Nyt on tullut se aika, että ne ketkä saivat vuonna 2013 elävän vauvan ovat uudelleen raskaana. Ikäeroksi 2 vuotta! Ja kateus nostaa niin päätään! Olen kateellinen heille. Niille taviksille, jotka ovat uudelleen raskaana vailla mitään pelkoa. He saavat sen 2 vuoden ikäeron mikä meilläkin piti olla! Taas tuntuu niin väärältä. Inhottava tunne. En haluaisi tuntea näin. Olemmehan mekin saaneet elävän vauvan tässä välissä.
Muutenkin kevät aina paljastaa ihanan kamalat vauvamahat. Haikeudella niitä katselen. Voi olla, että en ikinä enää saa olla raskaana. Sen verran olen kuitenkin edennyt surussa, että en enää jokaisen kohdalla ajattele "saavatkohan nuo elävän vauvan kotiin asti, tietävätköhän nuo mitä niiden vauvalle voi tapahtua, osaavatkohan nuo iloita jokaisesta päivästä jona vauva on hengissä".
Suru on ollut pitkään taka-alalla. On ollut vain suunnatonta kaipausta poikaa kohtaan. Kun näkee miten sisarukset alkaa leikkimään pikku hiljaa keskenään en voi olla ajattelematta, mitä menetimme. Millaiset leikit esikoisella olisi veljensä kanssa ollut. Paljon esikoinen puhuu veljestään. Katselee edelleenkin kuvia viikottain ja kyselee milloin pääsee hänen kanssa leikkimään. Toinen ei vielä oikein ymmärrä kuoleman lopullisuutta ja hyvä niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! En julkaise asiattomia kommentteja.