Ajatuksia

Tunnen itseni onnelliseksi. Tuntuu, että asiat ovat tällä hetkellä niin hyvin, kun ne tässä tilanteessa voivat olla. Välillä tämä pelottaa. Ehkä tämä onnellisuuden tunne tuo mukanaan taas jotain pahaa? En haluaisi noin uskoa, mutta tuo ajatus välillä eksyy mieleeni. Yritän nauttia tästä hetkestä.

Tuntuu turhalta murehtia tulevaa, koska ikinä ei voi tietää mitä se tuo tullessaan. Se on juurtunut päähäni, että emme pysty kovinkaan paljoa vaikuttamaan siihen mitä elämä tuo tullessaan. Ne kaikki vaan on otettava vastaan mitä annetaan. Joskus tulee iloisia asioita ja joskus surullisia. En usko, että kukaan selviää tästä elämästä ilman yhtään murhetta tai kyyneltä.

Odotan joulua kovin. Käytiin viemässä pojan haudalle jo kuusi. Toivottavasti se on pysynyt pystyssä. Maa oli niin jäässä, että siihen oli vaikea saada kuusta kiinni. Viikon loppuna tai viimistään maanantaina käydään kuusi koristelemassa. Haluaisin viedä haudalle jotai muutakin jouluista, mutta en ole vielä keksinyt mitä.

Vaikka olen tällä hetkellä onnellinen ei se tarkoita sitä, että olisin unohtanut lapseni. Hän elää joka päivä meidän arjessa mukana. Edelleenkään ei ole ollut yhtään päivää, kun en olisi ajatellut poikaa. Mutta koko ajan poika ei ole enää mielessäni. On jo paljon minuutteja, kun ajattelen ihan muita asioita. Saattaa ehkä jonkun korvaan kuulostaa kamalalta, mutta näin se vaan on.

Ihmeellistä, että kohta on mennyt vasta puoli vuotta pojan kuolemasta ja olen jo näin hyvässä kunnossa henkisesti. Kyllä kannattaa puhua paljon menetyksestä. Niin puolison, kavereiden, sukulaisten kuin ammattilaisten kanssa. He ovat auttaneet minua hirmuisen paljon. Olen saanut puhua pojasta niin paljon, kuin olen halunnut. Puhuminen on auttanut. Ainakin minua. Ja mikä ehkä on kaikkein tärkeintä niin kukaan ei ole tuominnut omia ajatuksiani. Tai pitänyt niitä väärinä. Kiitos siitä kaikille. Tässä sen näkee kuinka ihania ihmisiä meidän perheen ympärillä on.