Olen lähiaikoina löytänyt pari uutta blogia lapsen menettämisestä. Voi kuinka pahalta se tuntuu, että nämäkin ihmiset ovat tämän surun joutuneet kohtaamaan. Osan noista blogeista olen lukenut alusta loppuun. Osa on vielä lukematta. Olen huomannut, että tarvitsen tietynlaisen mielentilan ennen, kuin pystyn noihin blogeihin syventymään.
Pitäisi päivittää tuo oma lukuluetteloni. En vaan ole saanut aikaiseksi koneen avaamista. Tabletilla koen tuon päivittämisen hirmuisen vaikeaksi hommaksi.
Ennen roikuin päivittäin facebookin sururyhmissä. Nykyään käyn niissä ehkä kerran kahdessa viikossa. Tuntuu, että tarvitsen välillä taukoa siitä kaikesta pahasta mitä tässä maailmassa on. Välillä oikein jännittää avata noita sivuja. Ikinä, kun ei tiedä mitä siellä on kirjoiteltu. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen, että tuollaisia sivujakin on. Varsinkin nyt, kun facebookkiin on perusttu ihan oma ryhmä meille kohtukuoleman kokeneille. Ihmettelin jo aiemmin miksi tuollaista ryhmää ei vielä ollut. Nyt kuitenkin on ja hyvä niin.
Minulla on ihan sama juttu. En jotenkin jaksa tai pysty lukemaan aiheeseen liittyviä blogeja kuin tietyssä mielentilassa. Tuntuu ettei jaksa käsitellä ja kohdata sitä muiden surua tämän oman surun lisäksi. Tsemppiä päiviin!
VastaaPoista