Tänään on ollut taas hiukan huonompi päivä. Kaikki itkettää, niin iloiset kuin surullisetkin jutut. Ikävä on hirmuinen. Suru on taas ottamassa itselleen tilaa. En olekaan pitkään aikaan ollut näin allapäin. Kurkkua puristaa. Itkettää, mutta en anna sen tulla. Kyllä se tulee estelyistäni huolimatta! Edelleenkin kysyn: Miksi? Miksi juuri me? Selviänkö tästä surun aallosta? Onko se suuri?. Vain aika kertoo vastauksen kysymyksiin. Joihinkin niistä en saa ikinä vastausta.
Huomaan eläväni edelleen elokuussa. Elämäni on pysähtynyt elokuuhun. En tiedä miksi juuri elokuu. Huomaan laskevani kuukausia niin, että aloitan elokuusta. En voi uskoa, että nyt on jo lokakuu. Minne syyskuu on kadonnut? Tuntuu, että ajantajuni on jotenkin hämärtynyt. En muista edelleenkään tarkasti edellisten kuukausien tapahtumia. Tuntuu, että jouluunkin on vielä pitkä aika, onhan vasta elokuu. Miten ihmismieli voi tehdä tällaisia kepposia? Tekeekö suru tällaista?
<3 Jaksuja kovasti, rakas kohtalotoveri! Myös minun maailmani pysähtyi 3 vuotta sitten elokuussa ja elokuulla on edelleen aivan ainutlaatuinen asema kuukausien joukossa myös mulle.
VastaaPoistaTakaan, että tuska helpottaa vähitellen, nuo ekat kuukaudet vaan täytyy rämpiä läpi mutta joskus taas jaksat paremmin. ( oma poikani, kolmas lapseni kuoli ja syntyi elokuussa -10)
Halaus sinulle, koita löytää jokaiseen päivään joku ihan pienikin ilonaihe.
Kiitos. <3 Ilon aiheita olen kovasti yrittänyt etsiä. Kovin paljon niitä ei ole vielä löytynyt. Usko tulevaan on kuitenkin kova ja siihen, että tästäkin voi selvitä. Vaikka välillä se tuntuu mahdottomalta.
Poista