Minulle on todella tärkeää se, että pojan haudalla käydään. Siellä palaa koko ajan kynttilä. Tai oikeastaan paljon kynttilöitä. Vaikka pojan haudalla ei olekaan vielä kiveä niin en usko, että kenellekään ohikulkijalle jää epäselväksi, että se on vauvan hauta. Se näkyy haudasta selvästi.
Tällä hetkellä, jos joku haluaa minua ilahduttaa niin varmin keino siihen on käydä pojan haudalla. Aina, kun joku kertoo käyneensä haudalla tulee mulle hyvä olo. Muutkin muistaa pojan olemassaolon. Niin kuin psykologi sanoi käyvät ystävät katsomassa poikaa, kun käyvät haudalla. On ihanaa, että minulla on niin rohkeita ystäviä, jotka uskaltavat kysyä voiko haudalla käydä. Monikaan ei ole tuota kysymystä esittänyt, mutta olen onnellinen heistä jotka ovat sen tehneet. Sekä heistä ketkä haudalla meidän lisäksi käyvät. Mitä enemmän siellä on kynttilöitä sen parempi.
On tämä haudan hoitaminen vielä opettelua. Meillä ei ole mitään tietoa mitä seurakunta tekee ja mitä meidän pitää tehdä. Huomattiin, että joistakin haudoista oli haravoitu lehdet pois ja joistain ei. Haravan ilmestyttyä roskiksien viereen tiedettiin, että syksyisin haudat haravoidaan itse. Oli ihanaa haravoida pojan hautaa. Silloin sai konkreettisesti tehdä jotain pojan eteen. Kun en muuten pysty toteuttamaan itseäni äitinä pojalle niin ainakin voin pitää haudasta hyvää huolta. Ensimmäinen vuosi on opettelua. Mutta seuraavana vuonna varmasti jo osataan nää asiat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! En julkaise asiattomia kommentteja.