Tänään poika on 1kk ikäinen. Hirmuisesti on tuohon kuukauteen mahtunut tunteita. On ollut ylitepääsemätöntä surua ja hiukan hyviäkin päiviä. En voi uskoa, että siitä on jo noin kauan aikaa, kun olimme synnärillä. Tuntuu siltä, kun se olisi tapahtunut vasta eilen.
Suru on jo kuukauden aikana muuttanut muotoaan. Se ei ole enää läheskään päivittäin ylitsepääsemättömän kamalaa. Vielä ei kuitenkaan ole ollut yhtään päivää, jolloin en olisi itkenyt ikävääni poikaa kohtaan. Tämä ikävä tuskin koskaan häviää.
Edelleenkin ajattelen poikaa joka päivä. Voin sanoa, että melkein joka hetki hän on ajatuksissa. En kuitenkaan ajattele sitä, miltä hän näyttäisi nyt tai olisiko hän jo syntynyt. Muistelen sitä hetkeä, kun sain olla pojan kanssa. Vaikka se hetki oli erittäin lyhyt on se tällä hetkellä rakkain muistoni. Kumpa en ikinä hukkaisi tuota ihanaa muistoa. <3
Tänään viemme pojan haudalle kukkia ja pienen lahjan. Tänään on hänen päivänsä, vaikka hän ei olekaan täällä meidän kanssa sitä viettämässä.
Olen pahoillani, että sinäkin olet joutunut kokemaan kohtukuoleman. Kyynel silmässä luin kirjoituksiasi. Toivon sinulle paljon voimia tuleviin päiviin, viikkoihin, kuukausiin. Ensimmäinen vuosi oli itselleni raskain, mutta kun sen jaksoi kahlata läpi, alkoi hieman helpottamaan. Haleja!
VastaaPoistaKiitos paljon. <3 Voimia tosiaan tarvitaan tämän läpi käymiseen. Olen myös pahoillani, että teillekin on näin sattunut. Haleja myös sinulle. <3
PoistaBlogisi on kuin suoraan omasta elämästäni, lähestulkoon päivämääriä myöten.
VastaaPoistaVoimia jokaiseen päivään!
<3 Voimia myös sinulle.
Poista