Tänään on ollut todella haikea olo. Siivosin vihdoin lakastuneet kukat pöydiltä pois. Ne olivatkin jo todella kuihtuneita. Tuo homma olisi pitänyt tehdä jo viime viikolla. En vaan ole saanut aikaiseksi. Adresseja ja osanotto kortteja en vielä siivonnnut. Ne saavat olla tuossa pöydällä niin kauan ennen, kuin saadaan pojasta siihen kunnollinen kuva. Haluan, että esillä on edes jotain mikä muistuttaa pojan olemassa olosta. Tuntuu, jos siivoisin kaikki nuo pois, siivoaisin myös pojan pois elämästämme. Näinhän ei tietenkään ole. Mutta siltä musta tuntuu.
Monta kertaa tämän päivän aikana olen ehtinyt jo käymään pohjalla. Vaikka kello on vasta vähän yli puolen päivän. Tekee koko ajan mieli vain itkeä. Ikävä on tänään taas todella kova. Huominen psykologin tapaaminen tulee aivan oikeaan aikaan. Ehkä sen jälkeen taas helpottaa vähäksi aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! En julkaise asiattomia kommentteja.