Kuinka mies suree?

Ajattelin, että kirjoitan oman näkemykseni siitä, kuinka mies suree. Tämä ei varmaankaan pidä paikkaansa (ainakaan kokonaan), mutta näin asian näen.

Mies suri varmasti eniten pojan menettämistä jo silloin, kun poika oli vielä kohdussani. Itki yksin kotona, kun olin sairaalassa. Myös sairaalassa ollessaan itki aika paljon. Surtiin kummatkin paljon etukäteen pojan menetystä. Miehen tuskaa pojan synnyttyä kuvaa myös se, että hän ei voinut katsoa, kun poika syntyi. Sanoi laittaneensa silmät kiinni. Oli myös omien sanojensa mukaan noussut tuskanhiki otsalle. Minähän en siis tätä nähnyt, kun keskityin ponnistamiseen. Mies leikkasi pojan napanuoran. Tämä oli meidän kummankin toive. Mies oli myös sen verran shokissa pojan synnyttyä, että ei olisi muistanut koko napanuoran leikkaamista ellen olisi sitä kätilöltä kysynyt. Paljon ei kyyneleitä vuodattanut silloin, kun poika oli meidän kanssa synnytyssalissa. Mieheni keskittyi pojan kuvaamiseen aina sillä välillä, kun hän ei ollut mieheni sylissä. Pojan jättäminen synnytyssaliin sieltä lähdettyämme oli selvästi miehelle kovempi paikka, kuin minulle. Hän sanoi heti, kun päästiin osastolle, että tuntuu pahalta, kun poika jäi yksin sinne huoneeseen siihen pahvilaatikkoon.

Kun pääsin sairaalasta kotiin itkettiin miehen kanssa vuorotellen. Tuntui, että suremme yhdessä. Olemme yhtä. Kuitenkin aika pian miehen itkut alkoivat vähentyä. Hän rupesi keskittymään enemmän minun tukemiseen. Hautajaisissakin hän tuki enemmän minua, kuin suri poikaamme.

Pian hautajaisten jälkeen mies palasi töihin. Töissä oli kuulema helppo olla. Sai ajatella jotain muuta, kuin menetettyä poikaa. Mieheni ei ole ikinä ottanut poikaa puheeksi itse. Hänelle näyttää olevan helpompaa olla puhumatta pojasta. Kuitenkin hänelle on tärkeää, että käymme sunnuntaisin haudalla. Siitä ei luisteta. Näin hän haluaa varmaan omalta osaltaan varmistaa, että poika pysyy elämässämme mukana.

Enää mies ei itke. En ole nähnyt hänen itkevän enää moneen viikkoon. Mies suree niin eri tavalla, kuin minä. Välillä mietin sureeko mies enää ollenkaan? Onko hän päässyt jo tämän surun yli?