2kk surua takana

Mä en voi uskoa, että siitä on ja 2 kuukautta aikaa, kun sain tietää, että poika on kuollut. Ihan, kuin se olis tapahtunut eilen. Lohduttavaa tietää, että hyviä päiviä on jo monta takana päin. Enää suru ei ole koko aikaa todella vahvasti läsnä. Toisaalta ajateltuna tuo 2 kuukautta on todella lyhyt aika. Ylilääkäri sanoi sairaalalla, että 2 vuotta menee ennen, kuin tällaisesta menetyksestä toipuu kunnolla. 2 vuotta on todella pitkä aika. Siinä ehtii tapahtua vaikka mitä.

Olen edelleen liittyneenä pariin elokuisten ryhmään. Toista ryhmää en halua jättää sen takia, kun niistä ihmisistä on tullut jotenkin todella tärkeitä. Vaikka ei olla ikinä kasvotusten nähty. Siinä ryhmässä muo oikeasti kiinnostaa mitä heille kuuluu ja miten vauvan kanssa menee. En kuitenkaan ole vielä kertaakaan ajatellut heidän päivityksiään lukiessa, että tuon kokoinen meidänkin poika nyt olisi. Niin ei ole. Siellä on onneksi kaikki vauvat syntyneet monta viikkoa meidän pojan jälkeen. Kukaan ei ole samana päivänä syntynyt tai edes samalla viikolla. Se kanssa helpottaa omalla tavallaan.

Siitä toisesta ryhmästä olen ajatellut irtautua. Siellä ei kukaan ihminen tunnu kovinkaan läheiseltä. Ja vauvojakin siellä on hirmuisesti. Niiden kirjoitusten lukeminen välillä ahdistaa. Siinä ryhmässä tunnen enemmän kateutta muita kohtaan. Enkä tiedä edes miksi. Ehkä ajattelen, että miksi näistä noin sadasta ihmisestä minä olin juurin se kuka menetti lapsensa. En kuitenkaan tiedä sitä, onko jollain jo taustalla näistä henkilöistä lapsen menetys. Tuskin. Mutta eihän niistä kovin paljon puhuta. Ainakaan mulle ei ole siellä kukaan tullut sanomaan, että häneltäkin on joskus aikaisemmin lapsi kuollut.

Huomenna mennään taas haudalle käymässä. Haluaisin viedä pojalle sinne jonkun lahjan. Mutta en oo vielä keksinyt mikä olisi kiva. Pitää lähteä kiertelemään kauppoja. Varmasti siellä tulee jotain kivaa vastaan. Tuntuu se edelleen niin väärältä, että me joudutaan viettämään joka kuukausi pojan haudalle kukkia. Mielummin ostaisin niitä kukkia kotiin, jossa poika olisi meidän kanssa. Ehkä vielä joskus saadaan tännekin vauvan itkua. Sitä odotan todella kovin. Harmi vaan, että siihen menee vielä monta kuukautta, että näin voisi olla. Oma kroppa on vieläkin niin sekaisin synnytyksestä, että en tiedä ollenkaan milloin tää alkaa toimimaan normaalisti. Toivottavasti pian.