Millainen on ensimmäinen vuosi kohtukuoleman jälkeen?

torstai 26. syyskuuta 2013

Toipumista

Pikku hiljaa on alkanut tuntumaan siltä, että ehkä tästä kaikesta voi jotenkin selvitä. Hyviä päiviä alkaa olla jo paljon. Eikä päivä muutu siitä huonoksi, jos suru saa vallan. Se vaan kuuluu nykyään meidän arkeen. En väitä, että olisin päässyt pojan kuoleman yli. En usko, että tuo on ikinä mahdollista. On vain alkanut olemaan päiviä, jolloin pystyn jotenkin elämään tuon menetyksen kanssa. Sitä menetystä, kun ei valitettavasti pysty mikään muuttamaan vaikka niin kovin sitä olen toivonut.

Ensimmäisen kerran, kun kävin haudalla kylmien ilmojen tultua tuli tunne, että ei kait meidän poikaa palele. Olisin halunnut viedä kynttilän myös sinne maan sisälle häntä lämmittämään. Tuntu pahalta, että poika joutuu yksin olemaan siellä kylmässä. Onneksi laitettiin tuplapeitto pojalle arkkuun. Ei ehkä ole niin kylmä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! En julkaise asiattomia kommentteja.