Tänään olen tuntenut jonkin verran kateuden tunteita. Nuo tunteet on suunnattu niitä kohtaan kenellä on pieniä vauvoja. Se on vaan niin väärin, että he saavat nauttia kääröistään ja me emme. Miksi meidät valittiin tälle raskaalle surun tielle? Välillä mietin, käykö noilla pienten vauvojen vanhemmilla ikinä mielessä, että kaikki ei ehkä jatku ruusuisesti loppuun asti? Elämässä voi tapahtua vaikka mitä kamalaa. En tietenkään toivo, että kenenkään lapselle käy mitään pahaa. Olen vain niin kateellinen noille äideille ja isille jotka saavat elää ne ihanat vaaleanpunaiset lasit päässään. Elää sitä elämää mitä mekin joskus elimme. Ympärillä tapahtui kamalia asioita, mutta eihän meille voi niin käydä. En saa varmastikaan enää ikinä noita vaaleanpunaisia lasejani takaisin. Elämä ei koskaan enää tule olemaan niin helppoa, kun se joskus on ollut.
Kaipaan poikaamme! Kaipaan häntä todella paljon. Joku repii sydäntäni irti rinnasta! Siltä tämä tuska tuntuu. Välillä on vaikea hengittää. Tuntuu, että tukehdun kyyneliini, joita en edes aina vuodata. Kumpa kaikki olisi toisin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! En julkaise asiattomia kommentteja.