2kk enkeli

Tänään on 2kk pojan syntymästä. (jos jotain hämää edellinen kirjoitus niin poika siis ei syntynyt samana päivänä, kun saatiin tietää hänen kuolleen.) Vietiin 2 valkoista ruusua kimpussa haudalle sekä kynttilä. Olen päättänyt, että vien joka kuukausi valkoisia ruusuja niin paljon, kun poika täyttäisi. Edelleen tuntuu niin väärältä, että meidän poika on haudassa. Tuo tunne tulee todella vahvasti aina haudalla käydessä. Vääryys! Suunnaton vääryys!

Käytiin ostamassa myös ns. kummilahja kehys pojalle. Siihen kaiverrutetaan pojan nimi ja strategiset mitat. Taas kerran sain myyjältä kuulla, kuinka pieni poika on. En osaa vastata tuohon mitään. Tuntuu niin hassulta koko kommentti "onpas hän pieni". Ohitan tuon vaan myöntäilemällä. Tiedän, että ei myyjät tuolla mitään pahaa tarkoita. Tiedän vain sen, että itselle tulee todella paha mieli tuosta jos sitä jää pitemmäksi aikaa miettimään.

Tänään kaupassa käydessä vastaan tuli taas liuta möhömahaisia naisia. Ei tuntunut missään niiden katselu. Ihan, kuin niitä ei olisi ollut ollenkaan. En saanut sätkyä. En ajatellut mitä heidän vauvoille voi tapahtua. Katsoin vain mahoja niin, kuin ennen pojan kuolemaa. Tyylillä "katos tuokin on raskaana.". Ja se siitä. Työpaikalla käydessänikin näin raskaana olevan työkaverini. Hänen raskaudestaan sain tietää vasta tällä viikolla. Hänenkään näkeminen ei aiheuttanut mitään tunteita. Hän nyt vaan sattuu olemaan raskaana.

Myös pieniä vauvoja oli kaupassa. Siellä ne loikoilivat omissa kaukaloissaan. Eikä niidenkään katsominen tuntunut pahalta. Tämä voi johtua siitä, että olivat hiljaa. Tiedän, jos yksikin vauva olisi käynyt itkemään olisin joutunut lähtemään kaupasta. Sitä en edelleenkään kestä itkemättä. Vauvan itku on ihaninta ja kamalinta mitä tällä hetkellä tiedän. Siitä tulee niin paha olo! Selvästi on omasta mielialasta kiinni tuo miten suhtautuu raskaanaoleviin ja vauvoihin. Nyt, kun on ollut pidempi hyvä jakso niin ei selvästikkään tunnu heidän kohtaaminen niin pahalta.

Tällä hetkellä tuntuu, että tämä hyvä jakso on loppumaisillaan. Alkaa pikku hiljaa taas suru viedä mennessään. Ei vielä pahasti, mutta päivän aikana joutuu taas moneen kertaan nielemään kyyneliä. Tästä tiedän, että ainakin yksi maailmanlopun päivä on edessä päin. Hyvä vaan. Itku puhdistaa sielua (vai miten se nyt meni). Ja nyt tiedän, että huonojen päivien jälkeen tulee varmasti niitä hyviä. Ennen en ollut siitä kamalan varma.