Eilen vietettiin pojan hautajaisia. Tilaisuus oli todella pienimuotoinen. Paikalla oli vaan papin lisäksi minä ja mieheni. Ei haluttu pitää mitään isoja hautajaisia, koska eihän monikaan ollut meidän poikaa nähnyt. Toiset isovanhemmat ei ole nähnyt edes kuvaa. Koska ollaan mieheni kanssa kaksin tämä raskas matka tähänkin asti menty päätettiin, että mennään kahdestaan loppuun asti. Ei haluttu ottaa edes esikoista mukaan, koska hän on vielä niin pieni eikä olisi ymmärtänyt mistä on kyse.
Ennen siunaustilaisuutta käytiin vielä kerran katsomassa poikaa. Oltiin jo aikasemmin päätetty, että ei enää mentäisi. Mulle tuli kuitenkin kamala tarve päästä vielä viimeisen kerran katsomaan ja koskettamaan. Tämän päivän jälkeenhän siihen ei olisi enää mahdollisuutta. Voin kyllä sanoa, että poika oli edelleen maailman suloisin. Vaikka jotain kuoleman jälkeisiä muutoksia olikin tapahtunut. Näin silti kaikkien niiden läpi vain sen meidän pienen pojan, jollainen hän oli juuri syntyessään. Miten sitä voikaan rakastaa näin paljon omaa lastaan, jota ei koskaan oppinut tuntemaan?
Nuku rauhassa pikkuinen. Äiti ja iskä rakastaa sinua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! En julkaise asiattomia kommentteja.