Tänään käytiin syömässä, mun porukoiden kanssa. Päätettiin, että se on samalla poikamme muistotilaisuus. Aluksi kaikki meni oikein hyvin, mutta juuri, kun olimme saaneet ruuat eteen niin viereiseen pöytään tuli pariskunta vastasyntyneen vauvan kanssa. Ajattelin, että voi ei. En kestä. Kestin kuitenkin jonkun aikaa, kun vauva nukkui kauniisti omassa turvakaukalossaan. Olin saanut puolet omasta annoksesta syötyä, kun vauva rupesi viereisessä pöydässä itkemään. Pidättelin tuolloin jo itsekin itkua. En kestänyt kuunnella niitä sulosointuja. Tuli heti hirmuisen kova ikävä omaa pientä, kenen itkua en koskaan päässyt kuulemaan. Yritin kuitenkin hillitä itseni ja syödä rauhassa ruuan loppuun. Yritin keskittyä kaikkeen muuhun paitsi siihen vauvaan. Todella huonoin tuloksin. En vaan kestänyt enää. Oli pakko poistua paikalta ja sopertaa itkuisella äänellä hiljaa, että en yksinkertaisesti kestä tuota vauvaa. Onneksi kaikki perheenjäsenet ymmärsivät tämän reaktioni. Isäni sanoi jälkikäteen, että oli jo huomannut heti, kun vauva kävi itkemään, että se on mulle vaikea paikka.
Lähdin siis itkien ravintolasta ulos. Ja menin kotiin. Kotona nousi kysymykset ilmaan: "Miksi me emme saaneet koskaan kuulla poikamme itkevän? Miksi se ilo riistettiin meiltä? Miksi minun sylini on tyhjä? Miksi meidän poika on haudassa?" Kun olo oli hiukan helpottunut päätettiin, että lähdetään käymään pojan haudalla. Tuli heti paljon helpompi olo, kun päästiin hautausmaalle. Siivottiin vähän kukkia haudan päällä siistimmin ja käveltiin pitkin hautausmaata katsomassa hautakiviä. Me ei olla vielä päätetty millainen kivi pojalle tulee. Se tiedetään, että se ei tule olemaan mikään iso kivi. Mutta, kun niitä malleja on miljoona ja meillä on selvästi miehen kanssa erilainen maku niiden suhteen. Saas nähdä millaiseen päädytään. Se tiedetään, että kivi ei tule olemaan suorakaiteen muotoinen.
Näin siis tänään. Sain ainakin yhden selvyyden omiin tunteisiin. Mulla ei tee pahaa katsoa pieniä vauvoja kaukaa ja vähän aikaa. Ei tee pahaa katsoa vauvanvaunuja. Mutta selvästi tuo vauvan itkun kuuleminen on mulle se herkkä paikka. Sitä en vielä tällä hetkellä voi kuunnella. Vie varmasti aikaa ennen, kuin siihen taas kykenen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! En julkaise asiattomia kommentteja.